Sitoutuminen lähtee sisältä
Sitoutumisesta on tullut päivän sana. Kukapa ei tuskailisi
välillä, kuinka työkaverit saisi sitoutumaan omaan projektiinsa.
Pitäisikö tarjota roimia palkkioita, hauskoja saunailtoja vai muhkeita
optioita? Miksei, tuumii filosofian tohtori Pekka Abrahamsson VTT:ltä.
”Ihminen on siitä metka kapistus, että ohjautuu kyllä tällaisten
materiaalisten houkuttimien perässä. Mutta ei niillä voi ketään
ulkopuolelta varsinaisesti sitouttaa - ainoastaan sitoa. Sitoutuminen
lähtee ihmisestä itsestään", hän sanoo. Tietotekniikka-ammattilaisten
sitoutumisesta väitöstutkimuksensa tehneen Pekka Abrahamssonin mielestä
työpaikoilla ei kannattaisi liikaa pohtia sitä, kuinka sitoutunut
kukin on ja kuinka sitoutumista voisi lisätä.
"Pikemminkin kannattaisi keskittyä työympäristön kehittämiseen.
Avoin kommunikaatio, vastuu omasta työstä, yhteiset selkeät tavoitteet,
toisten kunnioittaminen ja tukeminen ovat niitä asioita, jotka edesauttavat
työssä viihtymistä ja samalla työntekijöiden sitoutumista", Abrahamsson
kuvaa.
Hän kuitenkin huomauttaa, ettei sitoutuminen lähemmin tarkasteltuna
ole ollenkaan niin yksiselitteinen ja pelkästään positiivinen asia,
jollaiseksi se arkikielessä usein mielletään.
Tasot ja kohteet vaihtelevat
Ensinnäkin, sitoutumista on ainakin kolmea eri lajia:
Affektiivista, normatiivista ja instrumentaalista. Affektiivinen
sitoutuminen on juuri sitä, miksi sitoutuminen usein kuvitellaan;
voimakasta sisäistä halua toimia jonkun asian puolesta.
Ainakaan Pekka Abrahamssonin väitöstutkimuksen perusteella se ei
ole työelämässä kovin tavallista. Tutkimuksessa havaittiin, että
ohjelmistoammattilaiset panostavat laadun ja tuottavuuden kehittämiseen
yleensä ulkopuolisista paineista johtuen (normatiivinen sitoutuminen)
tai tiettyjä hyötyjä tavoitellakseen (instrumentaalinen sitoutuminen).
Sisäinen, affektiivinen sitoutuminen sen sijaan kohdistuu yleensä
omiin työtehtäviin ja esimerkiksi oman ammattitaidon kehittämiseen.
Pekka Abrahamsson huomauttaa, että sitoutumisen kohteet ja tasot
vaihtelevat ihmisillä niin eri elämänvaiheissa kuin työprojektinkin
vaiheissa. Tämän jokainen voi tunnistaa myös omalta kohdaltaan.
Niin tutkija itsekin:
"Kun ryhdyin tekemään väitöskirjaa, olin todella innostunut aiheesta.
Sitten aihe alkoi vähitellen jo kyllästyttää, mutta tässä vaiheessa
normatiivinen sitoutuminen astui kuvioihin: Ihmiset alkoivat kysellä
että koska tutkimus oikein valmistuu, ja työtä oli pakko jatkaa
ulkopuolisista paineista johtuen."
"Työn loppuvaiheessa saatoin jo ajatella työstä saatavaa hyötyäkin,
eli tohtorintutkintoa. Kyseessä oli siis instrumentaalinen sitoutuminen",
Pekka Abrahamsson selvittää.
Liiasta sitoutumisesta voi olla haittaa
Abrahamssonin mukaan kaikki ihmiset ovat kyllä sitoutuneet
johonkin, vaikka aina se ei välttämättä liity työhön. Kun perheeseen
syntyy uusi lapsi, sitoutumisen tunteet kohdistuvat perheeseen.
Tai kun työpaikalla asiat mättävät, oma mielenkiinto siirtyy ehkä
harrastusten puolelle.
Pekka Abrahamsson arvioi, että yrityksissä tehdäänkin vähän turhaakin
työtä, jos ihmisiä yritetään sitouttaa koko organisaatioon.
"Kaikkein eniten ihminen kuitenkin sitoutuu juuri omaan työtehtäväänsä
ja siinä kehittymiseen. Tämä on tärkeää ottaa huomioon myös kehittämistyössä:
Uusia työtapoja on vaikea juurruttaa organisaatioon, elleivät ihmiset
koe että ne oikeasti hyödyttävät juuri heidän omaa työtään", Abrahamsson
sanoo. Sitoutumista pidetään yleensä yksinomaan myönteisenä asiana.
Tutkimustiedosta sille ei kuitenkaan löydy vahvistusta.
"Jos sitoutuminen viedään aivan äärimmilleen, se voi tarkoittaa
myös kyvyttömyyttä muutokseen. Ja toisaalta, niin paljon kuin sitoutumisen
puolesta puhutaankin, millään tutkimuksella ei ole kyetty osoittamaan,
että sitoutunut työntekijä olisi muita tuottavampi", Pekka Abrahamsson
toteaa.
Siksi hän toistaakin jo alussa esittämänsä näkökohdan, että sitoutumiseen
pätee sama kuin työtehoon ja - viihtyvyyteen muutenkin. Mitä kannustavampi
ja keskustelevampi työyhteisö, sitä varmemmin myös työ maistuu eikä
paineita esimerkiksi työpaikan vaihtamiseen ole.
- tuuma.com Lisää aiheesta: Abrahamsson, P. (2000)
The role of commitment in software process improvement, Oulun yliopisto,
A386, http://herkules.oulu.fi/isbn9514267303/
